Satu pienen pienestä karavaanarista
Olipa kerran karavaanari, jolla oli kaksi tytärtä. Hän varjeli prinsessoitaan kaikelta maailman pahuudelta ja varoitteli pienestä pitäen moottoripyöristä ja moottoripyöräpojista. Tytöt varttuivatkin ihaniksi neitosiksi ja varjeltuivat moottorien pärinältä. Karavaanireissuja perhe teki ympäri Suomea kauppakeskuksia kiertäen ja ihania hetkiä leirintäalueilla viettäen.
Avioeron myötä diesel-nuppi ja Solivieteri-liiteri jäivät karavaanarin omistukseen. Ihanainen tyttöystävä johdatettiin karavaanarin elämää sulostuttamaan, ainoa kauhistuttava asia oli hänen kulkupelinsä: puolitoista litrainen Harley Davidson Fatboy, Ison-Arskan kulkupelinäkin tunnettu maantiennielijä Terminator-elokuvassa. Tämä päätä huimaava asia piti tietysti kertoa myös tyttärille, jotka huudahtivatkin iloisin riemunkiljahduksin vanhan isänsä viimeiselle edesottamukselle!
Karavaanari hankki ajohousut ja –takin, kypärän sekä aidonnäköiset lännen bootsit. Ensimmäinen kyyti Harrikan selässä tyttöystävää rutistaen säilyy karavaanarin mielessä vielä Ehtookodon kiikkustuolissakin muisteltavaksi. Karavaanaria pelotti tyttöystävän kaasuttaessa Vesilahden mutkaista tietä hurjaan kuudenkympin vauhtiin asfaltin kiitäessä pyörien alla. Huikea kokemus jäi itämään karavaanarin mieleen.
Karavaanari oli saanut ajokorttinsa syksyllä 1978, jolloin tuo ihana surinasussu ei ollut vielä syntynytkään. Tällä hetkellä ajokortissa komeilivat suuret kirjaimet ABEC. Suurinkin matkailuauto ja jäähallin kokoinen asuntovaunu kuuluivat luvallisten kuljetettavien joukkoon, mutta mitä tarkoitti tuo ”A”?
Karavaanari rakasti tyttöystäväänsä tulenpalavasti ja halusi ilahduttaa häntä kaikin mahdollisin tavoin. He kävivät asuntovaunulla oopperajuhlilla juhlavaatteiden pysyessä matkan aikana siisteinä komerossa, ruoat säilyivät jääkaapissa ja pehmeä parivuode tuuditti heidät iltaisin uneen. Mutta karavaanari halusi jotain enemmän, hän ei tiennyt mitä, mutta jotain puuttui!
Syksyisen lomapäivän kunniaksi tulisesta ruoasta pitävä karavaanari vei tyttöystävänsä Tampereen kaakkoisessa kaupunginosassa sijaitsevaan kiinalaiseen Bai Wei –ravintolaan syömään. Buffet-pöydän chilihärkä oli tyttöystävälle liian tulista ja kiltti karavaanari muisti äidin antamat elämänohjeet koskien lautaselle jätettävää ruokaa. Hän siirsi oman lautasensa tyttöystävän lautasen viereen ja tulisen ruokalajin siirto onnistui näennäisen huomaamattomasti. Sillä aikaa kun karavaanari kävi hakemassa lisää chilimurskaa kyseiseen annokseen, tyttöystävälle muistui mieleen moottoripyöräilijä Lempäälästä, joka oli puhunut jostain ”Tuomiopäivän veljeskunnasta”. Tyttöystävällä oli onneksi tallennettuna matkapuhelimeensa hänen numeronsa. Puhelun aluksi tämä motoristi oikaisi tyttöystävän termin, kerho olikin ”Harmagedon Brothers”. He juttelivat hyvän tovin ja karavaanari ahtoi itseensä tulisia buffet-pöydän antimia. Hän keskittyi ruokailuun, mutta tyttöystävän sanat puhelinkeskustelusta jäivät hänen mieleensä: ”…joo chilisoosia vetää kuin ketsuppia!”
Karavaanari kirjoitti tuon tarunhohtoisen nimen paperisen ruokaliinan kulmaan, mistä tyttöystävä naputteli sen puhelun päätyttyä älypuhelimensa hakukoneeseen. Näytölle ilmestyi pääkallo liekkeineen. Tuossa se on, tuo puuttuu elämästäni! –tuumasi karavaanari hipi hiljaa mielessään.
Kuukausia kului ja asia melkein unohtui talven tuiskuihin ja pimeyteen, mutta vain melkein! Eräänä kevättalven iltana nukkumaan mennessä hän hiljaa kuiskasi tyttöystävälleen: ”Mitäs tuumaisit, jos menisin autokouluun?” Nopeaälyinen tyttöystävä oivalsi heti mitä karavaanari tarkoitti, mitäpä muuta kuin A-ajotunteja! Hän esittikin salamannopeasti vastakysymyksen: ”Aiotko hommata pyörän?” Karavaanari ei ollut eläissään ajanut metriäkään edes mopolla ja asia oli siis aiemmin ollut loppuun käsitelty, ainakin teoriassa.
Kevään koittaessa ja asfaltin kuivuessa karavaanari löysi itselleen sopivan näköisen moottoripyörän. Hän tunsi itsensä todelliseksi takinkääntäjäksi, joten luonnollinen valinta olikin ”Intruder”. Hän kävi ottamassa muutaman ajotunnin ja tyttöystävä tarkasti ennen ostopäätöstä ärjyvän kulkupelin: hyväksyvän hymyn jälkeen tehtiin kaupat. Alkoi kuumeinen kesän ja ”The Kerhon” ajojen odotus. Erilaisten valmiiden lomasuunnitelmien ja vastoinkäymisten vuoksi karavaanarin ensimmäinen pihviajo toteutui vasta elokuun alussa. Hyvää kannatti odottaa, joskin kaksi Harmagedon-annosta kermaperunoineen solahti karavaanarin vatsaan tuossa tuokiossa ilman sen kummallisempia ihmettelyjä. Seuraavalla ajokerralla karavaanari sai liiviinsä kiinnitettäväksi tuon ihailemansa jengitunnuksen. Viikonlopun kiireet saivat väistyä kun hän omin pikku kätösin ompeli merkin nahkaliivin helmaan vatsan kohdalle. Seuraavalla ajokerralla kaikki jo näkivätkin: tässä tulee Peltipötsi, aito ”Harmagedon Brother”! Sen pituinen se.