Kuvia 19.05.2022
Seitsemän nälkäistä kerhon täysivaltaista jäsentä kokoontui ruosteenpoistoa odottamaan Toijalaan. Tervehdysten jälkeen road captain Peltipötsi lähti vetämään letkaa perinteisintä reittiä kohti määränpäätä. Matka sujui maltillisesti kaasukahvaa käännellen, eikä seurueella keväisillä mutkateillä ollut mitään kiirettä. Kohderavintolan henkilökunnan kanssa oli sovittu aukioloaikojen joustavuudesta juuri meitä ajatellen. Todellakin on hienoa todeta, että ”Ravintolalla on oma moottoripyöräkerho ja moottoripyöräkerholla oma ravintola”.
Keväisten vehreiden maisemien reunustamien mutkateiden kautta seitsikko saapui tuttuakin tutummalle parkkipaikalle, missä eteläisen jaoston edustaja Messinkimasu oli annoksensa jo tilanneena heitä vastassa. Lämpimät tervehdykset ja pakolliset valokuvaamiset suoritettuaan he siirtyivät sisätiloihin suorittamaan tilauksensa. Peltipötsi oli ajokauden ensimmäisestä ajelusta niin herkistynyt, että laulaa luikautti henkilökunnalle ”Me tulemme taas sinä tyttöni hoi, laulu moottorin soi ja se soi…” Henkilökunnalle oli myös tuliaisina samanlaiset kerhon avaimenperät, joita oli jaossa kevättapaamisessa. Messinkimasu oli varannut terassilta pitkän pöydän, johon seurue sai pienen sovittelun jälkeen kaikille istumapaikat.
Kahdeksan motoristia sai aikaiseksi neljä Harmagedon-tilausta. Kolme sujahti ruoansulatuselimistöön muitta mutkitta, mutta emeritus road captain veli-Veijo joutui taistelemaan annoksensa kanssa. Hänen piti hakea jäätelöannos kyytipojaksi, mutta sekään ei tuntunut riittävän. Piimälasillinen oli jo tyhjentynyt ja Peltipötsi haki vielä hänelle ison lasillisen maitoa, jolloin alkoi loppusuora häämöttää. Viimeisen suupalan kadottua näkyvistä hän sai porukalta samanlaiset aplodit, kuin ensimmäisen suorituksen suorittaneille annetaan.
Pikkuhiljaa keräsimme tavaramme ja kiittelimme henkilökunnan todeten, että jo kahden viikon kuluttua tapaamme. Letkamme lähti ajelemaan pikaisinta reittiä, mistä hajaannuimme tahoillemme viileässä kevätillassa.
